Nonniin. Piiitkän tauon jälkeen Sawotar on jälleen palaillut kehiin ja julkaisikin tuossa juuri omasuunnitteleman ja suosikiksi jo muodostuneen koiranpaitulin ohjeen.

Viime kirjoituksesta on sen verran aikaa, että on hyvä selventää hieman tapahtumia.

Olen saanut toteutettua roppakaupalla unelmiani tässä välillä. Nykyään olemme herra Viikingin kanssa avopari ja meidän pieneen perheeseemme kuuluu kaksi veijaria: Nyytti ja Rakki.

Nyytti on kevätpoikueesta otettu navettakissanpentu, jolle on myös lisänimeksi muodostunut "Koistinen".

Rakki taasen on juuri puolivuotta täyttänyt kiinanharjakoiranpentu. Tämän pojan virallinen nimi on Unarmed'n'Dangerous, mutta ristimme herran "Raaka Pee":ksi, joka on myöhemmin viäntäytynyt suussamme "Rakiksi".

Itse aloitin opinnot Kuopiossa Savonian Muotoiluakatemiassa tekstiilimuotoilun puolella.

Käsitöitä on tullut tehtyä ja koulun myötä pääsee jatkuvasti perehtymään uusiin tekniikoihin, eikä siksi aina jaksamista riitä raportoida tänne puuhailujaan.

Näin, olen siis ilmoittanut, ettei Sawotar ole hukkunut suohon, tai kadonnut synkkään metsään, vaan on täällä taas entistä ehompana, jos mahdollista. :D