Monesti pistää miettimään miten sitä on niin typerä ettei huomaa ottaa kuvia tekeleistään ennen kuin ovat pienet maailmalle lähteneet.
Näin kävi näille Viikingille tekemilleni sukille, joista aiemmin mainitsin. Toki niistä on mahdollista ottaa kuvatusta jos vain muistaisi millään.

Myös tilaustyönä tehdyt kynsikkäät lähtivät tänään uuteen osoitteeseen enkä tietty kiireessä kuvannut. Toiset olivat perus mustat ja toiset musta-, puna-, viher-, keltaraidalliset. Toivon mukaan ne mahtuvat, saajaa en nimittäin ole koskaan tavannut.

Ihastuin vinoraitalapasiin ja niitä on tullut tehtyä jo kahdet, joista (anteeksi vain) ei tietty ole kuvaa. Tässä kuitenkin toinen väriskaala. Värit eivät ole minun valitsemiani, vaan kummitäti pyysi nimenomaan näitä värejä.

2024676.jpg

2024677.jpg
Tuossa alemmassa kuvassa näkyy pieni värimoka. Molemmat langat olivat jämiä ja jännitin toista lapasta tehdessäni kumpi väri loppuu ensin. Punainen tietty loppui sitten juuri loppusuoralla, joten täytyi etsiä lankakorista lisää jämäkeriä. Aika lähelle väri sattui, mutta ainakin itse huomaan eron. :S

2024683.jpg
Myös pikasniikkereitä oli pakko kokeilla. Oikein kivat tuli, vaikken muistanut kavennella ennen kantapäätä. Seuraavia tehdessä sitten..

Eräänä ihanana päivänä oli Muksuaitasta tullut pullea kirjekuori josta löytyi Kool Aidia. Muutama päivä meni sormi suussa töllistellessä ja sitten koitti koolausneitsyyden menetys.
2024679.jpg

2024680.jpg
Annetaan kaikki naiset propsit minun Viikingilleni, joka oli kärsivällisesti apuna ja seuraamassa (lähes) hermostumatta koko ajan vierestä tapahtumaa. Onneksi on miehiä, joilla on pokkaa vaikka sitten kieputtaa lankaa jakkaran jalkojen ympärille vyyhdiksi!

2024681.jpg

Lopuksi vielä seuraava projektini. Omavärjäämä lanka aivan huutaa päästä lapasiksi. Palleron päällä poseeraamassa aikaisemmin mainittu 5 vuotta kestäneen yhteisen taipaleen kunniaksi saatu Lumikukka-rannekoru.